6. kesäkuuta 6-6-portaali

06.06.2021

Miten ootte jaksaneet?

Eilen tuli päivitystä sen verran universumista, että veto oli minimissään melkein koko päivän.

Eilen parantajaystäväni soitti, ja kyseli, että oliko sulla se lonkka vielä kipeä. Se on vihoitellut pari päivää, ja tiesin, että joku joutava energia siellä jyllää, mutta ei ole halunnut lähteä/ei ole saatu sitä pois. Tämä ystäväni sanoi, että hän tulee luokseni, että se pitää hoitaa tänään. Hän tuli, ja kehotti istumaan tuolille, jalat tukevasti maata vasten, ja sormet kohti lattiaa. Hän poisteli muutakin joutavaa keholta, jota sinne oli kertynyt. Sormet alkoi tikkuilla kovasti, kun sitä ylimääräistä poistettiin keholta, ja valutettiin Äiti Maahan. Tämä laukaisi sen, että voin todella huonosti loppupäivän ja illan. Puhdistettiin kehoa kyllä taas oikein kunnolla. Suomen pelin viimeisessä erässä alkoi ruoka vasta maistumaan.

No nyt on olo, kuin lottovoittajalla. Ei koske lonkkaan, tenniskyynärpäähän eikä ohimoon. 6.6. portaalilpäivä voi tulla minun puolestani.

Aamulla aamukahvipöydässä fb:n uutisvirrssa silmiin osui aluksi tämä video, joka kannattaa kuunnella.  

Energiapäivitys 3.kesäkuuta 2021.Valotyöläiset puhdistuslingossa.

https://www.youtube.com/watch?app=desktop&v=AnHoAaIsYSk&fbclid=IwAR3RIcy7IsNLpB6KCRblCLaGB7De87WVKe9DgbcfbU0Oyhr665qkb5e5OO0


Seuraavaksi napsahti silmään tuo Luxonian päivitys:

https://luxonia.com/viestit/12-celia-fenn/8836-262021-paeivaen-viesti


Toki ajattelin näin olevan, mutta epäilevänä sitä vakuuttuu, vasta kun joku muu varmistaa asiaa. Vanhaa ja sitä, mitä emme tarvitse puhdistellaan rakkaudella mutta "kovin ottein".

Monesti kuulee sanovan, että vatsatauti tuli, sinne ja tuonne sattuu ym ym. selittämätöntä kremppaa on keholla. Kun ajatellaan asioita holistisesti, alamme ymmärtämään itseämme paremmin. Tämä on niin kiinnostava aihe, että siitä voisi jutella vaikka päiväkausia, ja toki sitä teenkin asiakkaitteni kanssa. On hienoa, kun ymmärtää itsensä kokonaisuutena, ja että itse voi/pitää tehdä itsensä eteen työtä. Helposti syytellään, että tää johtuu siitä ja tää siitä.. mutta se sylttytehdas on usein ihan siinä oman itsen äärellä. Ugh, olen puhunut.

Ai niin, minulle tehtiin regressio menneeseen elämään. Olen ollut yhdessä elämässäni Sioux-intiaaninainen. Olen ommellut vaatteita heimolle, ja osannut tehdä hienoja koristeluja vaatteisiin.

Ihanaa kevyttä sunnuntaita just sinulle ystäväni.

P.S. Tämän parantajanaisen yhteystiedot saat minulta.